'Uskolliset kumppanit - Constant Companions'


Minulla on ilo ja kunnia toivottaa Eve Parnell ja hänen töidensä näyttely tervetulleeksi ensimmäistä kertaa Suomeen. Eve on nuori ja valtavan lahjakas taiteilija, jolla on jo ollut näyttelyitä Italiassa ja Saksassa. Nyt hän on siirtynyt aurinkoisesta etelästä tutkimaan Euroopan pohjoista kolkkaa.
Tämä on myös ainutlaatuinen tilaisuus ottaa esille Irlannin ja Suomen merenkulullinen yhteys. Se ei ole laajalti tunnettu, mutta se ansaitse paikkansa maidemme monien muiden yhteneväisyyksien rinnalla: asukkaita on osapuilleen yhtä paljon, molemmilla on suuri itänaapuri, kaksi virallista kieltä, yhteiskuntaa vaurioitti 1800-luvulla nälänhätä, maat itsenäistyivät samoihin aikoihin, ja itsenäistymistä seurasi sisällissota.
Even näyttelyn paikka on jo sinänsä kunnianosoitus hänen työlleen. Suomen Joutsen –purjealus on merikeskus Forum Marinumin korvaamaton osa, ja se sijaitsee Turussa eli Åbossa, Suomen entisessä pääkaupungissa. Suomen länsirannikko ja Pohjanlahti on kaunista ja historiallista seutua. Alue on vuosisatojen ajan ollut keskeinen Suomen merenkululle ja kaupankäynnille. 1700- ja 1800-luvulla tuotettiin tervaa, jota käytettiin laivanrakennuksessa. Paljon tervaa vietiin myös IsonBritannian telakoille niin kauppa- kuin sotilaslaivaston rakennuksen tarpeisiin. Kuninkaallisella laivastolla oli korvaamaton rooli imperiumin laajentamisessa, ja suuri osa miehistöstä, joka oli laivaston ydin, oli palkattu Irlannista.
Mikä vielä mielenkiintoisempaa, Irlannin rooli oli tätäkin merkittävämpi. Siirtomaaisäntämme hakkasivat suuren osan tarunhohtoisista, ikivanhoista tammimetsiköistämme saadakseen parasta mahdollista rakennusmateriaalia sotalaivoihinsa, ja kyllä vain, alusten rakennukseen käytettiin suomalaista tervaa!
Niinpä, kun ankkurit nostettiin, laulettiinkin laulua, jossa sanotaan laivojen olevan ydintammea ja miesten tervaa.
Toivotan Evelle kaikkea hyvää perinteisin irlantilaisin säkein: On puisia laivoja, on hyviä laivoja, on laivoja jotka seilaavat merellä Mutta paras laiva on ystävyyden laiva, ja olkoon aina niin

Dónal Denham, Irlannin suurlähettiläs


Merikeskus Forum Marinum tutkii, tallentaa, säilyttää ja esittää Varsinais- Suomen alueen merellistä historiaa. Forum Marinum on merenkulun valtakunnallinen erikoismuseo ja merivoimien museo, mutta samalla aktiivinen ja monipuolinen ihmisten kohtaamispaikka. Museossa on sekä vaihtuvia että pysyviä näyttelyitä ja mielenkiintoinen venekokoelma. Erityisesti huomattava museoaluslaivasto kuuluu merikeskuksen ylpeydenaiheisiin : kaksi suurta purjelaivaa, neljä sotalaivaa ja useita pienaluksia höyrykäyttöisestä satamahinaajasta poliisiveneeseen.
Vierailijoilla on kesäkaudella mahdollisuus tutustua aluksiin, jotka jo itsessään ovat merellinen elämys! Alusten historiasta kerrotaan autenttisissa näyttelytiloissa, ja kokonaisuutta täydentävät kesäkausittain vaihtuvat taidenäyttelyt. Kesäkuussa 2015 Suomen Joutsenella avataan irlantilaisen taiteilijan Eve Parnellin näyttely, joka tunnelmallaan ja tulkinnoillaan täydentää vierailua yli satavuotiaan kansallisaarteemme kansilla.

Otto Holmborg Suunnitelija Forum Marinum


Esipuhe
Eve Parnellin näyttely, merikeskus Forum Marinum, Turku.Yhteistyössä Irlannin suurlähetystön kanssa. 30.5. – 30.8.2015.
Eve Parnell opiskeli maalaustaidetta National College of Art and Design – taidekorkeakoulussa Dublinissa ja valmistui taiteen kandidaatiksi vuonna 2002. Ennen vuotta 2008 hänen näyttelyitään nähtiin mm. Lontoon Mayfairin The Arts Clubssa vuonna 2004 ja Dublinin American Collegen Oscar Wilde Housessa vuonna 2007. Vuoden 2009 jälkeen Parnell on jatkanut näyttelytoimintaansa mm. Stratford-Upon-Avonissa vuonna 2009 ja Irlannin kansallisgalleriassa 2011. Manner-Euroopassa näyttelyitä on nähty Irlannin suurlähetystössä Berliinissä vuosina 2011 ja 2014, niin ikään Saksassa Burgwedelin kaupungintalossa vuonna 2014, sekä Roomassa irlantilaisessa paavillisessa yliopistossa vuonna 2013. Nyt hän esittelee irlantilaista taidetta suomalaiselle yleisölle Turussa.
Parnellin töissä on kautta vuosien ollut sekä käsitteellistä sisältöä että vahvaa teknistä toteutusta. Näin on myös tämänkertaisten näyttelytöiden kohdalla. Parnell esittelee töitään mielellään epätavallisissa näyttely-ympäristöissä ja haastaa näin katsojan kyseenalaistamaan työt ja pohtimaan niitä. Esimerkiksi Wicklow Headin majakkaan Irlannin rannikolle hän koosti näyttelyn merenkulun viestilipuista. Tämä näyttely, jota Irlannin suurlähetystö tukee, on koulutuspurjelaivassa. Teeman mukaisesti näyttelyn piirrokset sopivat venttiili- ikkunoiden muotoon. Parnell on kuitenkin vastustanut kiusausta tehdä kuvia purjealuksista tai satamista, joissa alus on käynyt. Hänen mielestään piirrosten ero laivasta antaa ajattelemisen aihetta. Valittu aihe saattaa olla yllättävä näin merellisessä ympäristössä. Kuolleita kyyhkysiä esittävä piirrossarja on kuitenkin tehty erityisesti tähän näyttelytilaan.
Muutamien vuosien ajan Parnell on pohtinut kaupungeissa ja teillä näkemiään kuolleita kyyhkysiä. Nyt hän on tehnyt yksityiskohtaisen realistisia piirroksia linnuista yksinkertaista taustaa vasten. Jotkut linnuista ovat sepelkyyhkyjä, muuta suurin osa on kesykyyhkyjä eli puluja, jotka ovat yleisiä kaikissa kaupungeissa (ja raastavat niiden hermoja, jotka yrittävät pitää rakennusten ulkopinnat siisteinä).
Parnell jättää huomiotta lintujen tarkan löytöpaikan, sillä löytöpaikan merkitseminen olisi aiheuttanut arvailuja kuolemaan johtaneista syistä. Kun kuollut kyyhkynen kelluu sivulla vapaasti ilman taustakertomusta, katsoja vapautuu linnun tarinan tosiasioista. Kuvat kertovat itse linnuista, eivät niiden kuoleman olosuhteista. Kuoleman läsnäolo on tulkinnanvarainen, sillä katsoja huomaa lintujen silmien olevan auki eikä kuolleesti kiinni.
Yleisemmin ajatellen linnuilla on yhteys merenkulkuun. Linnut ovat merimiesten kumppaneita matkalla, ja ne ovat myös ensimmäinen merkki siitä, että lähellä on maata. Kyyhkysiä on pitkään käytetty viestinviejinä niin sodan kuin rauhankin aikana. Kyyhkynen voidaan ampua, ja se kuolee yhtä helposti kuin ihminen. Taiteilijaa kiinnostaa ajatus siitä, että kyyhkyset ovat kuten me, olemassaolon katoava merkki. Ne edustavat meille kaikille yhteisen elämän haurautta ja jatkuvaa muutosta. Kyyhkysen lyhyt elämä muistuttaa mieliin ne, jotka ovat jo poistuneet, ja oman haavoittuvuutemme. Taustalla on myös perinteinen ajatus kyyhkystä rauhan airuena ja kristillisessä perinteessä Pyhän Hengen symbolina. Parnell vertaa lintujen sulkia enkeleihin ruumiittomina ja maallisista rajoituksista vapaina.
Teknisesti tarkan yksityiskohtaiset yksiväriset piirrokset kuuluvat pohjoiseurooppalaiseen realismiin, jonka juuret ovat 1400 – 1600-luvun hollantilaisessa taiteessa. Viivapiirroksia pehmentää valon ja varjon herkkä käyttö, joka antaa linnuille muodon. Tausta on paikoittain tumma, jolloin lintu nousee ikään kuin kohokuvaksi. Muuttaessaan mustan valkoiseksi Parnell hallitsee valöörin käytön mestarillisesti. Nämä piirrokset ovat olleet erityisen haastavia siksi, että ne on tehty hauraalle paperille, joka ei kestä kulumista eikä pyyhekumin käyttöä samalla tavoin kuin tavallinen piirustuspaperi. Taiteilija on luonut kyyhkyset taitavasti tekniikkansa halliten.
Dr John Turpin Taidehistorian Professori, Royal Hibernian Academy, Dublin


Eve Parnell studied painting at the National College of Art and Design, Dublin, leading to a BA degree in fine art in 2002. Among her many exhibitions before 2008 was one at the Arts Club, Mayfair, London, in 2004, and another at the Oscar Wilde House of the American College in Dublin in 2007. Since 2009 she has continued to exhibit at other venues like  Stratford-Upon-Avon (UK) in 2009, and the National Gallery of Ireland in 2011. On the continent she has shown at the Irish Embassy in Berlin in 2011 and 2014, at the Town Hall, Burgwedel (Germany) in 2014, and at the Pontifical Irish College in Rome in 2013. Now in Turku she presents Irish art before a Finnish audience.

Her work over the years has had a conceptual content as well as a strong technical delivery. This is equally true of this exhibition. She welcomes unconventional exhibiting locations in which to show her work as these challenge the viewer to question and to reflect on the work. For example, at the Wicklow Head lighthouse by the Irish coast she put up a display of flags using the maritime code of flag signals.  The display area of this exhibition, supported by the Embassy of Ireland, is a sail training ship. In keeping with that the drawings are made specifically to fit a port-hole format. However, she has avoided the temptation to show images of sailing ships or harbours visited by the ship. She sees the disjunction between the subject of the drawings and the ship as a stimulus for thought. The choice of subject matter in this maritime context may appear surprising. Nevertheless, she has made this series of drawings of dead pigeons, specifically for this site.

For some years she has been reflecting on the experience of encountering dead pigeons in  cities and on roads. She has made meticulous detailed realistic drawings of the birds, placing them against a plain background. Some of the birds are wood pigeons, but most are common street pigeons which are universal in cities. She is not interested in the exact and specific location in which she has found these birds, because to have indicated an exact setting would have triggered speculation on the narrative of their deaths. This isolation of the dead pigeons-floating freely on the page-is to leave the viewer free, and not to be restricted by historical fact. The images are a record of the birds life rather than the circumstances of their death. The presence of death is ambiguous since the birds' eyes, when seen, are open  not closed realistically as in death.

Reflecting more generally, the birds have associations in this maritime setting. Birds are the sailors' companions on a voyage or as the welcome first indication that land is near. Pigeons have long been used as carriers of messages in war and peace. They could be shot or perish easily as in human life. The artist is interested in the idea that the pigeons like ourselves, are a transient feature of existence. They  represent the fragility and flux of life which we all share. Their brief lives puts us in mind of those who are gone and of our own vulnerability. There is also in the background the traditional association of the dove with peace and in the Christian sense with the Holy Spirit.

Technically, these precise detailed monochrome drawings are in the north European tradition of realism rooted in Netherlandish art from the fifteenth to the seventeenth centuries. The linear drawing is softened by a highly sensitive use of light and shade to model the forms of the birds. Selectively she introduces passages of dark background which effectively throws a bird into relief. There is masterly use of the half-tone in grading black to white. The challenge of these drawings was all the greater because they are drawn with soft pencil on highly delicate tissue paper which cannot take wear and tear and use of rubbers as on normal drawing paper. These pigeons are completely realised through the artist's sure command of technical resources.

Dr John Turpin
Professor of the History of Art, Royal Hibernian Academy, Dublin.